Kilpailuinfo

Aika:
Torstai 8.9.2011.

Huom! Ylituomarin puhuttelu pidetään keskiviikkona 7.9.2010 klo 19:00 ja maastoarvonta 19:30

Tuomarit:
Ylituomarina toimii Petri Laakso. Osallistuja tuo mukanaan yhden ryhmätuomaritasoisen tuomarin. Toisen tuomarin ja mahdollisesti tarvittavan maasto-oppaan hankkii kilpailun järjestäjä.

Kilpailupaikka:
Kolin Ukkohirvi, Juuka

Ryynäskyläntie 118, 83950 Ahmovaara

Osallistumisoikeus:
Kokeeseen saavat osallistua Rajavartioston henkilökuntaan kuuluvien koirat. Muita koiria otetaan mukaan ainoastaan, mikäli osallistujamäärä olisi jäämässä alle 20 koiran. Rajavartiolaitoksen henkilöstön omistamien koirien jälkeen seuraavana osallistumisoikeus on Pohjois-Karjalan hirvikoirayhdistyksen jäsenillä.
Koiranohjaajan on oltava Rajavartiolaitoksen henkilökuntaan kuuluva tai samassa taloudessa asuva. Myös EVP-rajavartiomiehellä on osallistumisoikeus.
Maksimikoiramäärä on 30. Ei vartiostokohtaista rajoitusta.

Kilpailusarjat:
AVO- ja VOI-luokassa olevat koirat kilpailevat samassa sarjassa RVL:n mestaruudesta. Joukkuekilpailu on vartiostojen välinen. Joukkuetulokseen lasketaan kolmen parhaan tuloksen saaneen koiran tulokset. Joukkueen koirissa pitää olla molempia sukupuolia.
Koirakohtaisessa kilpailussa palkitaan voittajan lisäksi vastakkaisen sukupuolen paras. Palkintoja on luvassa myös hyvistä osasuorituksista kokeessa. Palkintoja mietitään yhdessä kisan yhteistyökumppaneiden kanssa ja ne tarkentuvat kesän aikana.

Maastot:
Koemaastot ovat enintään 120 km etäisyydellä kisakeskuksesta. Maastoarvonta suoritetaan ylituomarin puhuttelun jälkeen. Kilpailun aikataulu tarkentuu lähempänä kilpailuja.


Pohjois-Karjalan hirvikoirayhdistyksen alueellakin on esiintynyt ajoittain susia, mutta lähinnä vain aivan rajan pinnassa, jossa ei ole koemaastoja. Susiriskien arvioinnissa hyödynnetään riistahoitopiirin reaaliaikaista suurpetohavaintojen seurantajärjestelmää ja koemaastot tarkistetaan petojen varalta etukäteen ja tarvittaessa käytetään varamaastoja. Maastot ovat hirvirikkaita ja etukäteistyöllä pyritään siihen, että myös tyhjien maastojen määrä jää mahdollisimman pieneksi.

Tulospalvelu:
Kokeen tulospalvelu järjestetään yhteistyössä Kaakon Nettipalvelun kanssa.

Ilmoittautumiset:

Kilpailuun on ilmoittautunut 30 koiraa. Voit ilmoittautua varapaikalle.

Kilpailuun on ilmoittauduttava vähintään viikkoa ennen koetta näiden sivujen ilmoittautumiskaavakkeella tai kirjeitse Pekka Kuivalainen, Tahvanaisentie 4 b 80910 KULHO. Ilmoittautuminen katsotaan hyväksytyksi, kun ilmoittautumiskaavake ja osallistumismaksu on saapunut järjestäjälle.

Osallistumismaksu:
50 €. Maksu etukäteen tilille OP Rääkkylä 540603-60904204. Osallistumismaksu sisältää aamupalan, ruokailun ja saunan kisapaikalla sekä maastoeväät. Maksussa ilmettävä viestikentässä koiran sekä omistajan tiedot. Esim. Pakkalan Juno/Kimmo Pakkanen.

Majoitus:
Koepaikalla on hyvät majoitustilat noin 30 hengelle. Majoitusvaraukset: Teemu Koljonen puh: 050 369 8880.

Vaihtoehtoista majoitusta on tarjolla esimerkiksi Hotelli Kolilla www.sokoshotelkoli.fi josta on matkaa kisakeskukselle noin 10 kilometriä. Mökkimajoitusta löytyy esimerkiksi Linta mökeistä www.lintamokit.com jotka ovat kilpailukeskuksesta kahden kilometrin säteellä.

Muuta kisaan liittyvää
Muistutamme vuoden 2007 alussa voimaan tulleesta antidoping-säännöstöstä. Useimpien lääkkeiden ohjeellinen minimivaroaika on 7-28 vrk. Esimerkiksi kiimansiirtopiikissä varoaika 6 kk, tulehduskipulääkkeissä (esim. Rimadyl) ja nukutuslääkkeissä 28 vrk ja kortisonissa (käärmeenpuremat) 14 vrk. Antidoping-säännöstö ja ohjeelliset varoajat löytyvät Kennelliiton nettisivustolta. Mikäli koirasi on saanut lääkkeitä, tarkista varoaika eläinlääkäriltäsi.


Kilpailutoimikunta on sopinut, että kisan ylituomari ei saa olla henkilökuntaan kuuluva.

Tavoitteena on, että kilpailu järjestetään jatkossa vuosittain. Kilpailun järjestäjänä toimii edellisen vuoden joukkuekisan voittanut vartiosto.

Lisätietoja Rajan hirvihaukkumestaruus 2011 –kilpailusta saa kilpailutoimikunnan jäseniltä

 
Kaakon Nettipalvelu 2007